Vierailu Pekka Mannerin näyttelyssä nimeltä ”KOSKETUS”

13.01.2025

Pekka Mannerilla oli yhteinen arkkitehtitoimisto yli 40 vuotta, nyt edesmenneen puolisonsa Bitumin kanssa. Julkisten arkkitehtitoimeksiantojen ohella monet Pekan töistä ovat asemoituneet arkkitehtuurin ja taiteen rajapintaan. Tähän vaikutti mm. voitto julkisen ympäristötaiteen kilpailussa Kuopioon vuonna 1992. Julkisiin tiloihin sijoittuvissa maisemaveistoksissa hän käytti kiveä, metallia ja puuta. Näistä materiaaleista puun työstäminen tuli vuosien mittaan yhä tärkeämmäksi.

   

Kuvat 1 ja 2: Joppe Kaipia

 

Pekka Manner kutsui Architectan hallituksen tutustumaan intiimiin puutyöpajaansa Helsingin ytimessä. Ateljeehen oli rakennettu tunnelmallinen näyttely, joka tilanpuutteesta johtuen on ollut avoinna vain kutsuvieraille.

Työpajan eteisessä seisoo työstämistä odottava iso puunrunko. Työhuoneessa tuoksuvat veistoslastut, aivan kuten Brancus’n ateljeessa Pariisissa. Puun maaginen matka rungon uumenista puhutteleviksi veistoksiksi on läsnä kaikkialla.

Kuva 3: Oliver Manner

 

Pekan sitoutuminen käden työhön on vakuuttava. Ilmaisu on täsmällistä, voimakasta ja koskettavaa.

Syntyy liikettä ja keveyttä ilmaisevia määrätietoisia muotoja. Ne kutsuvat koskettamaan ja ne piirtyvät verkkokalvolle jäädäkseen.

 

Kuva 4 ja 5, sekä otsikkokuva: Juhana Manner

 

Työt on taitavasti valaistu ja tilassa vallitsee hiljaisuus, kun asetumme vuoropuheluun töiden kanssa. Tämä n. 20 veistoksen muodostama perhe ansaitsisi isomman yleisön. Tällä kertaa vain me pääsimme osallisiksi tästä antoisasta tilaisuudesta. Kiitos siitä ja onnittelut taiteilijalle!

 


Jaa